Jollain tapaa tällainen blogi tuntuu sellaiselta, että sen kerran aloittaneena maistuu hieman velvollisuudelta kirjoittaa jotain, vaikkei esim. suoraan kalareissulta tullessaan jaksaisi tai ei muuten vaan huvittaisi näpytellä omia juttujaan julkisiksi. Paljonhan näkyy vastaavia, joita on aloitettu innolla ja sittemmin kirjoittelu hiipunut.
Muutama rivi heinäkuun alkupuoliskon kalastuksista:
Kesä-heinäkuun vaihteessa oli Keihäri varattuna pariksi päiväksi. Alkuperäinen porukka pieneni loppupelissä kahteen, eli itseeni ja Honkasen Maukkaan. Tästä syystä tarjosin kalastusta facebookkin myöten. Väänäsen Teemu alias Glock17 otti yhteyttä ja lähti rohkeana matkaamme...
Kalastus oli tyypillistä ajankohdan Keihäriä, päivisin kalat sai reagoimaan normaalisti larvoihin tai sitten mm. surffiin. Ilta-öisit vesiperhoshätsit eivät olleet ihan niin hyviä kuin olin tuolla tottunut 2001-03 samoihin ajankohtiin käydessäni. Vaikka Keihäri olikin aiemmin suosikkikohteeni, niin se sai jäädä vuosiksi Läsäkosken syystä. Nyttemmin Läsälle ei ole enää "vakiovuoroja" porukallemme, joten oli kiva tehdä revanssi Viitasaarelle.
Takaisin kalastukseen... Karkuutuksia oli paljon ja ylöstulleista kaloista mainioin oli Maukan larvastama 54cm komia kolli. Muutoin tapahtumia tinseleissä, larvoissa, superpupissa, ,chenille-pupissa ja caddiksissä.
Keihäriltä menin suoraan Huopanalle, itselleni viimeisiin SM-karsintoihin tälle vuoden. Alunperin paikkoja kisaan oli 36, mutta peruutuksia oli viime metreillä tullut niin paljon, että itse kisassa oli vain 21 kalastajaa. Ikävää järjestäjien puolesta.
Huopana oli poikkeuksellisen nihkeä kalastajilleen ja itsekään en ensimmäisen jakson paria karkuutusta harmitellut kuin vasta parilla viimeisellä jaksolla, jolloin oli selvää, että jos olisi saanut kolmelta jaksolta viidesta kalaa, niin olisi käytännössä voittanut kisan ja kahden jakson kaloillakin olisi olisi ollut aivan kärjessä. Itse sain kalan (47cm taimenen kuninkaan väylästä) ylös sellaisessa vaiheessa kilpailua, että sijoitun parhaaksi yhdeltä jaksolta kalaa saaneena. Sijoitukseni siis 10./21. Ihan ok tulos, mutta tuollaisen pisteillä ei tee mitään.
Kisa oli kuitenkin erittäin mainio ja hyvää vaihtelua kirjolohien jahtaamiselle. Ensi vuonna uudestaan...
Viime viikolla oli tilaisuus käydä Äsyllä ja Kermalla. Äsystä ei juuri mainittavaa, kuin että en muista aiemmin törmänneeni yhtä vaikeaan illan-alkyön kalastukseen. Normi-menetelmillä, eli esim. ESP:llä, superpupalla, chenille-pupalla ja caddiksella sain vain kaksi-kolme tälliä ja pääsääntöisesti kalat hylkäsivät kaikki muutkin tarjoukset. Yhtä vaikeaa tuntui olevan muillakin paikalla olleilla.
Kermalla oli makuuni hieman liikaa vettä. Muutama alamittainen tuli larvoilla ja pupilla sekä yksi selvästi parempi ns. Pietun pupaan erehtynyt otti hatkat vajaan minuutin väännön jälkeen. Vihovuonnetta ei tällä kertaa tullu kalastettua ja muutoinkin juuri kunnostetut kosket ovat melko ikävän oloisia, joten noille seuduin paluu ehkä parin vuoden päästä.
Tällä haavaa ei ole lähiviikoille mitään kalastuksia tiedossa lukuunottamatta elo-syyskuun vaihteen paria päivää Läsällä, joten josko yrittäisi käydä kerran-pari "lähikoskella" ja treenailla pitkällä huiskalla elokuun puolivälissä Norjassa pidettäviin perhonheiton MM-kisoihin.






